YPSY esittää Tiina Rytkyä SDP Helsingin piirihallitukseen

Blogi

Yhteiskuntapoliittinen sosialidemokraattinen puolueosasto YPSY on päättänyt esittää puheenjohtajaansa Tiina Rytkyä piirihallituksen jäseneksi tulevalle kaudelle. Rytky on toiminut piirihallituksen jäsenenä päättyvällä kaudella kesäkuusta saakka. Hän on myös mukana piirin strategiatyössä.

– Piirihallituksen toiminnalla on suuri merkitys tulevana vaalikeväänä. Haluan olla omalta osaltani tekemässä SDP:n vaalivoittoa niin eduskunta- kuin eurovaaleissakin, Rytky kertoo.

Koulutukseltaan 36-vuotias Rytky on yhteiskuntatieteiden ylioppilas ja tradenomi. Ammatiltaan hän on viestintäpäällikkö. Rytky on myös SDP:n ehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä.

Uusi piirihallitus valitaan lauantaina 10.11.2018 Helsingissä.

Kommentoi