YPSY on yksi SDP:n Helsingin piirin suurimmista puolueosastoista. Sillä on perinteikkään historian lisäksi myös runsaasti jäsentoimintaa, jonka näkyvin muoto on jäsenille kuukausittain järjestettävät poliittiset keskustelutilaisuudet. YPSYssä todellakin puhutaan politiikkaa! Paasitornissa järjestettävät keskustelutilaisuudet ovat avoimia ja maksuttomia ja ilmoitamme niistä verkkosivuillamme ja Facebookissa.

Lyhyt historiikki

Yhteiskuntapoliittinen sos.dem. yhdistys (YPSY) perustettiin vuosien 1961 ja 1962 vaihteessa. Yhdistyksen 30-vuotisjuhlien yhteydessä julkaistiin juhlakirjanen mukana olleiden yhteiskuntapoliittisin kirjoituksin ja muisteloin. Kirjasen on toimittanut Maunu Harmo. Tämä artikkeli perustuu tuohon kirjaan. Kirjaa voi pyytää yhdistyksen sihteeriltä.

Yhteiskuntapoliittista sos.dem.yhdistystä (YPSY) on pidetty Suomen sosialidemokraattisessa puolueessa ja erityisesti sen Helsingin piirissä hieman vierastettavana, uniikkina ja jopa herraskaisena, Suomen Fabian Societyksikin haukuttuna. Yksinkertaisin selittäjä tällaiselle näkemykselle on ollut puolueosaston akateemisuus. 1960-luvun alussa näyttää olleen vaikeata istuttaa nuorehkoja sosialidemokraattisesti ajattelevia maistereita ja tohtoreita samaan liikkeeseen varhaisempien aikojen johtavien työväenliikkeen taistelijoiden kanssa, jotka olivat suutareita, räätäleitä ja kirjatyöntekijöitä. Puolueessa itseoppineisuus oli kävellyt korkeakouluissa annetun ja omaksutun tiedon ylitse, tosin kaikella kunnioituksella ja pieteetillä.

Yhteiskuntapoliittinen sos.dem. yhdistys oli syntyessään sosialidemokraattisten yhteiskuntatieteilijöiden puolueosasto. Osasto on myös myöhemmin pyrkinyt olemaan uskollinen perinteelleen.

1960-luvun alussa vaikutti SDP:n piirissä useita henkilöitä, jotka olivat tyytymättömiä puolueen politiikkaan ja ennen kaikkea siihen vaikuttavaan ja sitä ohjaavaan poliittiseen, yhteiskunnalliseen ja aatteelliseen keskusteluun. Erityisen kritiikin kohteena oli Sosialistinen Aikakauslehti, joka oli tuolloin tukevasti puoluesihteeri Kaarlo Pitsingin hanskassa. Eräs tällainen tyytymättömien piiri kokoontui aivan joulun aluspäivinä 1961 Osuusliike Elannon ravintolassa Helsingin Kluuvikadulla. Paikalla oli 8 asianharrastajaa. Kokoonkutsuja fil.tri. Mauno Koiviston ohella olivat kutsutuista paikalle hankkiutuneet valtiot.tri. Pentti Viita, psykometrikko Touko Markkanen, radiotoimittaja Olavi Viljanen, säästöpankinjohtaja Ivar Lofman (myöh. Ilmari Lavonsalo), tiedotuspäällikkö Jorma Aaltonen, kansanopistonjohtaja Vaino Liukkonen ja yht.tiet.lis. Jussi Linnamo.

Kokouspaikalla oli omat poliittiset traditionsa. Siellä ehtivät politikoida niin sosialidemokraatit Väinö Tannerista Paavo Lipposeen kuin myös kulttuuriradikaalit Tulenkantajista Kiilaan.

Perustamistilaisuuden koollekutsuja Mauno Koivisto esitti ajatuksia, joiden mukaan sellaisen sosialidemokraattisen perusosaston perustaminen olisi erityisen tarpeen vaatima, joka loisi järjestäytyneet puitteet vaativalla tasolla käytävälle yhteiskuntapoliittiselle keskustelulle ja toiminnalle. Tälläinen yhdistys pyrkisi kokoamaan jäsenikseensä yhteiskuntapolitiikasta kiinnostuneita sosialidemokraatteja. Yhdistyksen toiminnalle tulisi olemaan ominaista sosialidemokratian periaatteisiin nojautuva, tieteenomaisessa hengessä tapahtuva käytännön ongelmien tarkastelu ja intohimoton suhtautuminen päivän poliittisiin kysymyksiin.

Joulukuun 21 pnä 1961 paikalla olleet päättivät yksimielisesti perustaa yhdistyksen, jonka nimeksi hyväksyttiin Yhteiskuntapoliittinen sos.dem. yhdistys ry.

Koska tuolloin puolueosaston perustamiseen ei riittänyt kahdeksan jäsentä, vaan perustajia piti olla kymmenen, tulivat myös rouva Tellervo Koivisto ja ammattiyhdistysliikkeessä toiminut sihteeri Jaakko Riikonen yhdistyksemme perustajajäseniksi. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Pentti Viita, varapuheenjohtajaksi Mauno Koivisto ja sihteeriksi Touko Markkanen.

Yhdistys aloitti varsin vireästi toimintansa talvella ja keväällä vuonna 1962. Perustamisasiakirjoissa on ainakin yksi olosuhteiden pakottamarike. Lauttasaaren seurakunnan Jussi Linnamosta antamassa virkatodistuksessa on asianomainen täsmälleen yhdeksän kuukautta todellista itseään vanhempi.

Perustamistoimien ja yhdistyksen ”oman identiteetin”määrittelytilaisuuksien jälkeen pidettiin ensimmäinen yhdistyksen varsinainen kuukausikokous helmikuussa 1962, jolloin alustajana oli kansanedustaja Olavi Lindblom. Hän alusti ajankohtaisesta poliittisesta tilanteesta erikoisesti sosialidemokraattisen puolueen kannalta.

Keskustelupöytäkirjan perusteella on mielenkiintoista panna merkille, ettei edellisen syksyn noottikriisiä ja presidentti Urho Kekkosen toisen presidenttikauden alkua käsitelläsanallakaan. Keskeisinä teemoina ovat olleet sosialidemokraattien vaikutusmahdollisuudet ja välttamättömyys selvittää sisäisesti SDP:n lähiajan poliittinen linja ja näköalat puolueyhtenäisyyden saavuttamiselle. Tuolloin näytti yhdistykselle olevan elintärkeätä työskennellä yhtenäisyyden hyväksi ja niiden esteiden poistamiseksi, jotka olivat vaikeuttaneet dramaattisesti ja vaikeuttivat vielä silloinkin puolueen aatteellista sisäistä voimistumista.

Puolueosaston keskeisimmäksi toimintakanavaksi muodostui korkeatasoisten keskustelutilaisuuksienjärjestäminen. Alkuvuosien alustajien joukossa ovat esiintyneet sellaiset vaikuttajat ja ajattelijat kuin Rafael Paasio, Pertti Lindfors, K-A. Fagerholm, Kaarlo Pitsinki, Pentti Viita, R.H. Oittinen, Väinö Leskinen, Jussi Linnamo, Erkki Raatikainen, Arvo Salo, Touko Markkanen, Pekka Kuusi ja Mauno Koivisto. Viime mainittu alusti keskustelun syksyllä 1964 Sosialistisen Aikakauslehden toimitustavasta ja yhdistyksen oman aikakauslehden julkaisemisen mahdollisuuksista. Keskustelun pohjalta päätettiin lähestyä puoluetoimikuntaa kirjelmällä, jonka laatiminen annettiin Touko Markkasen, Mauno Koiviston, Sakari Kiurun ja Pekka Kuusen tehtäväksi.

Kirjeessä todettiin yhdistyksen tyytymättömyys SA:n toimitustapaan ja yhdistyksen olevan valmis ryhtymään ”lehden avustajiksi, jos lehden asennoituminen muuttuu tasapuolisemmaksi ja vastuuntuntoisemmaksi”.

Hieman aikaisemmin yhdistyksen jäsenet R.H. Oittinen, Mauno Koivisto ja Sakari Kiuru olivat pidättäytyneet lehden toimitusneuvoston jäsenyydestä tyytymättömyyttään puoluesihteeri-päätoimittajan omaksumaan toimitustapaan. Tänä päivänä tämä episodi tuntuu vähäpätöiseltä, mutta kuultuani asianosaisia on kysymys ollut varsin laajakantoinen ja aatteellispoliittisen keskustelun kannalta sekä oleellinen että asian ajajille tärkeä.

Lehtikiista näyttää jääneen eräänlaiseen pattitilanteeseen. Kaiken kaikkiaan se oli kuitenkin osoitus välttämättömyydestä käydä avointa poliittista ja aatteellista keskustelua puolueen sisällä. Aika teki tehtäväänsä, aatteellinen ja yhteiskunnallinen murros, sosialidemokratian kannatuksen kasvu, Rafael Paasion puheenjohtajuus ja puoluesihteerin vaihdos vaikuttivat myös SA:n henkeen. YPSY:n oma lehti jäi myös perustamatta. Sen sijaan YPSY:n jäsenistö tuli vuosien mittaan antamaan puolueelle paljon ja vaikuttamaan sen politiikan suuntaan monella tasolla, maan hallituksessa, eduskunnassa, kaupunginvaltuustossa, puoluetoimikunnassa ja puolueen asiantuntijaelimissä ehkä virkamieskunnassakin.

Merkittävä YPSYläinen Pekka Kuusi kirjoitti 60-luvun alussa kansakunnalle ohjelman. Hänen teostaan ”60-luvun sosiaalipolitiikka” luettiin oppikirjana yliopistossa vielä 1970-luvulla. Vuoden 1966 vaalivoiton jälkeen usea YPSYläinen päätyi merkittäviin luottamustehtäviin valtioneuvostoon, keskushallintoon, puoluetoimikuntaan ja puolueen asiantuntijatehtäviin. YPSY joutui ennen pitkää antamaan kansakunnalle kaksi presidenttiä, joukon ministereitä, pari kansanedustajaa ja lukemattoman määrän kunnon kansalaisia.

Hyvinvointi-Suomen rakentamiseen Yhteiskuntapoliittinen sos.dem.yhdistys ei ole ollut vallan syytön.